Eroottinen hieronta hierontakynttilää käyttäen

Eroottinen hieronta hierontakynttilää käyttäen

31.08.2022

Hierontakynttilä on erinomainen valinta aistilliseen ja lämpöä tuovaan leikittelyyn. Hierontakynttilöiden koostumukseen kuuluu iholla miellyttävältä tuntuvaa hierontaöljyä, mistä tuotteen nimikin tulee. Hierontakynttilä on nopeasti kasvattanut suosiotaan ja niitä saakin tänä päivänä lähes kaikista erotiikkaan keskittyneistä myyntipisteistä ja seksikaupoista.

Yhdistä hierontakynttilän käyttö perinteiseen hierontaan

Hierontakynttilän käyttö ei ole monimutkaista tai lainkaan vaarallista. Sen sijaan älä koskaan sekoita perinteisiä kynttilöitä ja hierontakynttilöitä keskenään, sillä tavallinen kynttilä lämpenee liian kuumaksi eikä sovellu aistillisten tuntemuksien sytyttäjäksi.

Hierontakynttilää poltetaan ennen hieronnan aloittamista vähintään 15 minuuttia. Jotkut kynttilät voivat vaatia puolen tunnin palamisajan ennen kuin niillä voi aloittaa varsinaisen lämpöhieronnan tekemisen. Ennen kuin sulaa öljyä tiputellaan partnerin iholle, kynttilä sammutetaan. Näin käytettynä hierontakynttilän öljy tuntuu iholla ihanan lämpimältä, mutta ei lainkaan polttavan kuumalta. 

Itse hieronta aloitetaan kevyellä kosketuksella. Kosketuksen voimakkuuden suhteen kannattaa hieman keskustella partnerin kanssa, sillä miesten ja naisten toiveet ovat yleensä hyvin erilaisia. Hipaisevan kevyt kosketus toimii usein naisilla, kun taasen miehet eivät siitä juuri innostu, vaan haluavat jämäkämpää otetta. Poikkeukset vahvistavat nämä säännöt, joten kommunikointi on tärkeää.

Aloita rauhallisella laajalla hieronnalla ennen hekumaa

Hierontakynttilän sulaa lämmintä hierontaöljyä on helpointa levittää vatsallaan makaavan kumppanin niskan ja hartian seudulle, mikä on hyvä kehonosa eroottisen hieronnan aloittamiselle. Hieronnan voi aloittaa tiputtelemalla muutaman pisaran kerallaan. Kevyesti painelemalla ja hienovaraisella liikkeellä lämmintä öljyä voi levittää hartiaseudulle ja niskaan unohtamatta esimerkiksi kevyttä hierontaa korvien takaa ja kaulan alueella. Usein erityisesti naisilla korvien seudun ja niskan sekä kaulan iho ovat erogeenisiä alueita, jotka stimuloivat hyvän olon tunnetta.

Hartioiden kautta voi siirtyä hiljalleen hieromaan laajemmin kumppanin selkää kiusoitellen lämpimällä hierontaöljyllä, jota voi tiputella hiljalleen kumppanin iholle. Kumppanilta voi välillä kysellä tuntemuksia, mutta on myös säilytettävä määrätietoisuus, eikä liiaksi kysellä toisen toiveita jatkuvasti. Määrätietoisuus on seksikästä, kun voi rentoutua ja luottaa siihen, että kumppani osaa tuottaa mielihyvää ilman jatkuvaa ohjausta. Hierottavan reaktioita kannattaa seurata tarkasti, sillä niistä voi melko selkeästi päätellä, onko hieronta menossa oikeaan suuntaan vai onko aika vaihtaa kevyempään tai jämäkämpään hierontatyyliin.

Mukavan pyörivin liikkein hieronta etenee kohtia lantion seutua. Välillä voi tehdä pitempiä vetoja selkää pitkin ja kevyesti painella lihaksien kohdalla. Entistä eroottisemman hieronnasta tekee oman vartalon laajempi painaminen kumppanin vartaloa vasten. Samalla kun siirtyy hierontaliikkeiden kanssa kohti lantiota, voi antaa paljaan ylävartalonsa koskea kumppanin lämpimällä hierontaöljyllä kostutettua yläselkää. Tästä voi luonnollisesti edetä vaikka kokovartalohierontaan hieroen omaa alastonta vartaloaan kumppanin öljyttyä vartaloa vasten. Vaarana, jos näin voidaan sanoa, tässä tosin on se, että hieroja ja hierottava eivät enää malta pidätellä itseään ja hieronta saa aivan uuden käänteen…

Hieronta kannattaa lopulta päättää jalkojen hierontaan. Lämpimän öljyn tunne ja tuoksu tekevät jalkahieronnasta hyvin aistillisen kokemuksen. Jalkoja voi hieroa molemmin käsin tehden samalla peukalon avulla painelevia liikkeitä. Muutaman minuutin jalkahieronnan jälkeen siirrytään jalkateriin ja jalkapohjiin, jotka ovat erittäin tuntoherkkiä. Jalkapohjan hermopäätteet ovat takuuvarmoja mielihyvän tuottajia lämpimän hierontaöljyn siivittämällä rauhallisella hierontakäsittelyllä.

Hierontakynttilän käytön avulla saa helposti luotua hierontahetkeen eroottista tunnelmaa. Kynttilät laitetaan ensin palamaan ja valaistus säädetään tunnelmalliseksi, musiikkiakin voi halutessaan käyttää. Valmistelujen ja riisuuntumisen jälkeen kynttilöitä puhalletaan sammuksiin yksi toisensa jälkeen ja tarjotaan kumppanille nautintoa lämpimän hierontaöljyn avulla.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?


Siirry alkuun