Selvitä lomariidat - näin pidät parisuhteen yllä lomankin jälkeen

Selvitä lomariidat - näin pidät parisuhteen yllä lomankin jälkeen

17.07.2015

Lomaa odotetaan usein koko vuosi. Odotukset ovat kovat, vaikka arki ja parisuhde ovat lomalla ihan samat kuin muinakin aikoina. Lomalta odotetaan ihanaa yhteiseloa, mutta todellisuus voikin olla jotain ihan muuta, kun vuoden paineet ja puhumattomuus purkautuvat.

Arkena kiireiden lomassa puhumisen taso saattanut jäädä siivouksen ja huomisen ruuan tasolle, joten usein syvempien asioiden ja suhteen ristiriitojen puiminen jää. Nämä ristiriidat eivät kuitenkaan häviä mihinkään, vaan ne pulpahtavat pintaan silloin, kun niille on aikaa - ja silloin, kun yhdessä vietetään paljon aikaa, eli lomalla.

Lomariitoja ei kuitenkaan kannata ohittaa, vaan ne kannattaa kestää kuin mies. Niiden pakeneminen ei auta, samalla pakenet itseäsi. Tässä vinkit, kuinka selviät loman alun ristiriidoista ja kuinka saat suhteenne taas kukoistamaan.

1. Tarkastele omia odotuksiasi ja toiveitasi loman suhteen. Ovatko ne realistisia? Onko niissä otettu huomioon myös puolison odotukset ja toiveet? Ole tarkkana, ettei lomakin mene lomailun suorittamiseksi, koska tällöin loma ei palvele tarkoitustaan.

2. Ota aikaa toiselle ja joutilaisuudelle. Joutilaisuudesta kumpuaa luovuus, mutta myös rakkaus. Toisen kainalossa löhöily nostaa kummasti kiinnostusta toiseen, auttaa näkemään tämän uusin silmin.

3. Viettäkää pieni osa lomasta myös erikseen. Erossaoleminen virkistää suhdetta ja auttaa näkemään kumppanin uusin silmin. Ehkä huomaat jopa kaipaavasi kumppaniasi ollessasi hänestä erossa!

4. Lomalla on aikaa seksille! Jos arkena tuntuu, että seksiin ei riitä aika, lomalla aikaa on! Ajan puute ei ole enää kuin huono selitys haluttomuudelle. Harrastakaa seksiä aina kun tekee mieli ja nähkää vaivaa järjestämällä yhteisiä pieniä hetkiä kahdestaan.

5. Riitele rakentavasti. Kun niitä lomariitoja kuitenkin tulee, muista, että on eri asia riidellä toista loukkaavasti ja niin että kertoo mikä itseä on loukannut. Yritä vihan vimmoissakin pitää kiinni periaatteesta, että toista ei loukata tahallaan. Haavoittamalla sanoillasi toista haavoitat oikeastaan itseäsi.

6. Puhukaa ongelmista. Ongelmia pakenemalla löydät ne edestäsi - suurempina kuin aiemmin. Ongelmista ei pääse mitenkään muuten kuin selvittämällä ne keskenään ja asettamalla itsensä alttiiksi toiselle. Ole rehellinen, avoin ja nöyrä riitojen selvittelyssä. Siitä ei ole mitään muuta suuntaa kuin tie eteenpäin.

7. Olkaa aina samalla puolella. Riidoissakaan ei kannata asettua vastapuolille, sillä se rikkoo yhteenkuuluvuutta ja suhdetta. Riidatkin voivat vahvistaa suhdetta, kun niihin suhtautuu yhteisenä koettelemuksena ja haasteena.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Mikä on Englannin pääkaupunki?


Siirry alkuun